Olipa kerran Herrä Ärsyttävä ja Yrmeä, joka ei tosin niillä nimillä ole ollut aikojen alusta asti tunnettu. Joskus hamassa historiassa on häntä kutsuttu Herra Mukavaksi ja Hauskaksi. Kyseinen Herra kun oli sellainen, ettei hänestä aina ottanut selvää.

Ensin Herra antoi ymmärtää, että ollaan kavereita. Myöhemmin Herra teki selväksi, että ollaan jopa tavallista parempia kavereita ja sen päälle Herra vielä tunnusti, että ollaan samanlaisia ja samalla aaltopituudella. Herra purki luottamuksellisesti sydäntään asioista, joista ei muille puhuttu. Herra kertoi tyttöhuolistaan, ongelmista kotona ja kavereiden kanssa. Ja minä kuuntelin. Kuuntelin loputonta purkausta ja autoin parhaani mukaan. Sitten yhtäkkiä Herra oli niinkuin mitään yhteistä ei olisi koskaan ollutkaan. Isossa porukassa oltiin kuin korkeintaan hyvänpäivän tutut. Ystävyys oli kerralla poissa.

Liian monta kertaa minulla on ollut hyviä miespuolisia kavereita, jotka ovat olleet mukavia, rentoja ja hauskoja ja joiden kanssa on voinut viettää huolettomasti aikaa - ystävinä. Ja jotka sitten yhtäkkiä ovat muuttuneet täysin. Heistä on tullut etäisiä ja jopa vältteleviä. He eivät enää heitä läppää ja ole rennosti niin kuin ennen. Vaikka kummallekin on alusta asti ollut selvää, että kyse on vain ystävyydestä niin miksi, oi, miksi mies on valmis heittämään kaiken pois sellaisesta syystä kuin uusi tyttöystävä?