Miksi se olen aina minä, joka otan yhteyttä? Miksi se olen aina minä, jolle kerrotaan viimeisenä ja silloinkin minun täytyy erikseen kysyä? Miksi minä joudun aina olemaan niin epävarma siitä, mikä minun ja kavereideni suhde todella on?

Vaikka muuttaisin toiselle paikkakunnalle, en jättäisi jälkeeni tyhjää aukkoa, jota ei voisi paikata. Kaverit ehkä sanoisivat, että on harmillista, kun joudun lähtemään, mutta he unohtaisivat kuitenkin äkkiä, että olen joskus edes roikkunut mukana. Kukaan ei ajattelisi, että jengi ei tule ikinä enää olemaan entisensä. Kenelläkään ei tulisi oikeasti ikävä, eikä kukaan ajattelisi lähtöni jälkeen kertaakaan, että "olisipa Tirian nyt tässä niin meillä olisi hauskaa". Ei, totuus on että kukaan ei välittäisi.

Minä haluisin vain olla jotakin erityistä, jotakin korvaamatonta. Haluaisin, että minua rakastettaisiin ihan minun itseni takia, eikä vain siksi että satutaan olemaan sukua. Haluaisin olla jollekin tärkeä. Haluaisin, että joku ajattelisi minua, hymyilisi ja soittaisi ilman asiaa ihan vain siksi, että haluaisi jutella kanssani.

Onko se liikaa pyydetty?