Robottimaista rutiinipuuroa päivästä toiseen. Pettymyksiä ja epäonnistumisia. Yksinäisyyttä ja ikävää. Valvottuja öitä ja todellisuuden hämärtymistä. Elämän kääntöpuolta.

En vain osaa tarttua tähän hetkeen ja pitää siitä kiinni. Haaveilen vain jostain paremmasta. Muutoksesta. Luotan tulevaisuuteen, mutta samalla pelkään, etten löydäkään sitä mitä olen etsinyt. En jaksa välittää siitä, mitä minun pitäisi tai kuuluisi tehdä tai olla. En vain jaksa. Mitä väliä sillä on, vaikken toimisikaan niin kuin minulta odotetaan? Jos vain antaisin olla, päästäisin irti ja antaisin virran kuljettaa. Lopettaisin ajattelemisen ja olisin vain. Tuntematta. Välittämättä. Ilman tuskaa.

Ja sitten minä olisin tyytyväinen.