Totuus on se, että me olemme kaikki itserakkaita olentoja ja kuvittelemme, että on olemassa laumoittain ihmisiä, jotka elävät vain meitä varten. Ajattelemme, että paras tapa käyttää toisen aikaa, on kertoa, mitä on päivän mittaan tehnyt, mitä tulee huomenna tekemään ja mitä aikoo jättää ehkä tekemättä. Emme kyseenalaista sitä mielikuvaa, että tottakai muita kiinnosta samat asiat, mitkä itsellemme ovat niin tavattoman tärkeitä: oma napamme ja kaikki mikä on siitä keskimäärin puolen metrin säteellä. Käytämme useita minuutteja aikaa aamulla miettimiseen, voiko sitä vihreää paitaa laittaa, kun ei tiedä mitä muut siitä ajattelevat. Saamme paitaan tahran ja näemme miten jokainen katse koulun ruokalassa kääntyy tahraan ja häpeämme. Tietenkin muita kiinnostaa.

Ja sitten kirjoitamme blogeja. Emme sulje enää päiväkirjoja pienellä suloisella lukolla ja piilota patjan alle, vaan jaamme unelmamme, surumme, koirakuulumisemme ja käsityöohjeemme kaikkien kanssa helposti netissä. Kuvitella, miten hieno juttu se on kaikille muille ihmisille, kun he voivat kätevästi lukea kuulumisemme blogeistamme, joiden osoitteet he ovat tietenkin opetelleet ulkoa tai ainakin lisänneet suosikkeihinsa. Voisiko todella olla jossakin joku, jota ei kiinnostaisi?