Loppujen lopuksi ihminen on yksin. Vain äärimmäisen harvalla on rinnalla ketään, joka olisi ollut siinä syntymästä kuolemaan asti jokaisessa elämänvaiheessa mukana. Viimekädessä jokainen meistä joutuu selviytymään omasta elämästään yksin. Meillä voi olla satunnaista matkaseuraa, mutta vuorotellen jokainen niistä nousee pois elämän junasta tai vaihtaa toisille raitelle. Ja meillä on lippu vain tiettyyn määränpäähän, emmekä voi seurata rakkaimpiammekaan heidän reiteilleen.

Minulla oli ennen ympärilläni ihmisiä, jotka olivat olleet siinä alusta asti. En pysty muistamaan aikaa ilman heitä, sillä eihän sellaista kai ole ollutkaan. Lapsellisesti minä joskus kuvittelin, että he tulisivat pysymäänkin siinä loppuun asti. Mutta niin kuin arvata voi, se ei mennyt niin. Tietenkään ei. Me kuljemme jokainen omaa määränpäätä kohti ja vaikka kuinka haluaisimme pitää kiinni toisesta, junat voivat milloin tahansa lähteä eri suuntiin. Siihen on vain sopeuduttava ja jäätävä odottamaan, että joku muu nousisi junaan ja istuisi viereen tyhjäksi jääneelle paikalle.