Minä rakastan autossa istumista. Olen aina hiljaa ja tuijotan ulos. En silti paina reittejä ja risteyksiä mieleeni, vaan annan sellaisten ajatusten vallata pääni, jotka siellä mieluiten ovat. Vaivun horrokseen, enkä yritäkään ottaa kontaktia kanssamatkustajiin. Toivon aina, ettei matka koskaan loppuisi ja saisin elää haavemaailmani prinsessana ikuisesti. Joskus mietin, miten minulle kävisi, jos matka todella jatkuisi ikuisesti. Irtautuisin kokonaan todellisuudesta ja saisin elää juuri niin kuin haluan. Mitä sillä olisi merkitystä, että se olisi vain mielikuvitusta, jos mitään muuta ei kerran olisi?