Joskus toivoisin, että joku tulisi ja pelastaisi, vaikken olisi varsinaisesti edes pulassa. Toivoisin vain, että joku tulisi ja sanoisi: "Minulla on sinulle tärkeää kerrottavaa, joten kuuntele tarkkaan!" Ja koko elämäni muuttuisi. Ei välttämättä erityisen hyväksi eikä sen enempää pahaksikaan, muuttuisi vain erilaiseksi. Eikä minulla olisi enää totuttuja tapoja eikä rutiineja. En enää tekisi mitään vain siksi, että olen aina ennenkin tehnyt niin. Kokisin kaiken uudelleen ja tuntisin elämän pulppuavan suonissani sellaisella voimalla, että välillä pelkäisin sydämeni halkeavan. Katsoisin ohimennen taakseni ja ajattelisin välinpitämättömästi, että sen täytyi olla kokonaan toinen elämä, joka oli olemassa silloin joskus kauan sitten, ennen kuin tapasin pelastajani.

Mutta vaikka kuinka toivoisin, kukaan ei tietenkään tule ja minä jatkan turtana harmaata olemistani.